amores perros

Amores perros on huikea uusintafilmatisointi klassikkoelokuvasta. Tai sitten ei :D yhden (loistavan) biisin mittainen koirien pöllöilyvideo. Kannattaa katsoa loppuun asti. Hauska. Kakkahuumoria.

Lassie, mitä yrität sanoa?

Lassie mitä yrität sanoa? Heräsin keskellä yötä pilkkopimeässä siihen, että Poju tökkii minua kuonolla ja kuulen miten häntä viuhtoo. Eka ajatus on että okei se haluaa pihalle, joten koomassa raahauduin ulos. Ulkona Pojulla oli sellanen vähän hämmästynyt ilme että ahaa okei joo me tultiin ulos? Ei oo hätä? No mitä nyt sitten, onkohan sillä jano ja vesi on loppunut kupista? Mentiin sisälle ja kupissa on vettä. Poju edelleen katsoo minua sellaisella "ongelma on ajankohtainen" ilmeellä ja heiluttaa häntää. Sitten välähti. Sen pedin on varmaan vallannut kissa! Haparoin tieni takaisin pimeään makkariin ja käsikopelolla häädin kaksi kissaa Pojun sängystä, ilmankos oli roikaleella vähän tila loppu!

Lassien peti oli vallattu! Vähemmästäkin tulee sanottavaa. Nauratti nukahtaessa kovasti, koirarassu on yrittänyt sanoa että apua emäntä mun sängyssä on niin paljon porukkaa etten sekaan mahdu, niin mitä tekee emäntä? Heittää ULOS ja tarjoaa vettä!

Väärinymmärretty paimen

Poikien säkäkorkeus

Mittasin eilen koirapoikien säät ja mikäli nyt yhtään oikein ne sain otettua, niin Poju on 61cm ja Kossi on 56cm :)

Vaikka pojat on ihan eri näköiset keskenään, niin joskus minun on katsottava tarkasti erottaakseni ne. Yhtenä päivänä Kossi seisoi metsikössä ja minä tiirasin sitä oikein tarkasti ja sanoin mielessäni että okei, TUO on ainakin Poju. Metsään meni, arvaus ja koira! :D

Huh hellettä! Huh ripulia!

Helteiden riemuksi Poju vetäisi kunnon ripuli-oksennustautirumban, onneksi Kossiin ei tarttunut mitään. Sitten kun akuutti vaihe meni ohi, niin Poju jäi edelleen jotenkin epästabiiliksi. Se piereskeli kovasti ja edelleen kakka oli ripulimaista. Varmuuden vuoksi vaihdoin sen ruoan takaisin Nutron Sensibleen (jota se ennen söi, nyt kokeiltiin välillä hitusen vähäenergisempää Large Breed kana-riisiä) ja se tuntui auttavan. Eikö vain ruoka sopinut? Nyt kaapissa istuu melkein täysi säkki sitä L-B kana-riisiä. Kaipa se säilyy jos kokeieln jossain vaiheessa antaa sitä Kossille. Jos ei Kossillekaan sovi niin siskoni Sisu-Jätemylly-Enkkusprinku takuulla kiittää :D

Kossi oli ekaa kerrtaa uimassa ja se tuntui ihan tykkäävän. Se on ollut alusta asti veden suhteen ihan erilainen kuin Poju, se tykkää vedestä. Ei sillä, Poju ui nykyään erittäin mielellään ja etenkin se tykkää hakea keppiä. Poju ei ole kuitenkaan sellainen "jee mä kastun" niinkuin Kossi. Kun ulkona tulee taivaan täydeltä vettä niin Kossi makaa X asennossa nurmikolla ja nauttii!

Huh helllettä sanoo Kossi!

Korvan lotkautus

Täällä on kova kyylääminen käynnissä, että ponnahtaako Kossin toinen korva pystyasentoon vai ei. Samalla kova pohdinta päällä mitä asialle aion tehdä, vai aionko. Toivon ettei korva nouse, jotta minun ei tarvitse päättää mitään. Puhun nyt teippaamisesta, vaikka todellisuudessa korvan asennon muokkaamiseen taidetaan käyttää paljon muitakin konsteja, esim maitoliimatippaa.

Teippaamista vastaan: Se on vaan korvan asento! Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen koira on, miten terve tai sairas se on. Miten se kuulee, miten se toimii. Kyse on vain korvan yläkolmanneksen asennosta, mitä hiton väliä onko se pystyssä vai lurpallaan?? En halua teippailla korvaa oikeaan asentoon, koska en halua mukaan siihen hulluuteen missä turhamaisuuden takia keinotekoisesti muokataan koirassa asiaa, jolla ei ole minun mielestä mitään väliä. En haluaisi teippailla, koska se on minun mielestäni turhamaista ja pinnallista, eikä näyttelymaailma kiinnosta minua NIIN paljon.

Puolesta: Koirahan siitä teippaamisesta ei kärsi, tuskin edes huomaa koko hommaa. Jos haluan mennä joskus näyhttelyihin Kossin kanssa, niin olisipahan sitten mahdollista. Miksipä ei tehdä sitä nyt? Ei se nyt niin iso asia ole?

Pliis korva, pysy lurpallaan niin en joudu tämän syvemmälle! :D

Kossi on nyt 3kk ja valtakunnassa kaikki hyvin!

Kossi on edelleen luonteeltan hyvin itsenäinen ja mielestäni aika rauhallinen kun vertaa pentuihin mitä meillä on ollut. Tosin vilkkaampi kuin Poju, mutta suorastaan seesteinen verrattuna Vinkaan ja Alluun.

Vasen korva kohoaa kuin pullataikina

Kävin Kossin kanssa eläinkaupassakin sosiaalistumistreenimielessä ja olihan se Kossille aika jännää! Pihalla oli paljon autoja ja sisällä kaikui. Eläinkaupan ovella oli ramppi ja rämisevä liukuovi joista Kossi ei suostunut omin jaloin kävelemään. Sisällä oli jänniä hajuja ja ensin Kossilla oli vähän epävarma olo siitä, mistä oikein on kyse. Sitten tuli ihana mummeli siihen ja lällytti Kossia ja sitten tuli eräs shelttiharrastaja taskut täynnä nameja ja lällytti Kossia. Siitä Kossi sitten ajatteli, että tää on ihan jees mesta. Pitäisi yrittää enemmän käydä immeisten ilmoilla, tämä korpimaan elämä totuttaa kyllä koiran kävelemään hangella ja varomaan ilveksiä (tähän pääsen kohta), mutta olisi niin paljon muutakin opittavaa maailmassa!

Pojat leikkii vetoleikkejä kaiket päivät

Niin ne ilvekset. Edellisessä omassa kodissa meillä oli riesana sudet ja nyt meillä on ilvekset. Ne sudet ei sentään pyörinyt pihassa, toisin kuin nämä isot katit! Illalla pimeässä käytän Kossin hihnassa pissalla, koska piha on pimeä ja se ei olisi kuin yksi loikka kun ilves nappaisi Kossin mukaansa! Poju on sen verran iso, että varmaan tappelisi ilveksen kanssa niin kauan, että ryntäisin karjuen apuun! Mutta ei täällä tohdi päästää koiria pimeän aikaan yhtään silmistään. Mitään hysteeristä pelkoa en ole naapurustossa havainnut, mutta järkevää toimintaa kyllä. Ei pidetä lemmikkejä yksin ulkona niin ei tule niitä "ilves söi koiranpentuni" otsikoita. 

Poju on aivan rakastuksissaan uuteen pikkuveljeensä. Ne leikkii kaiket päivät, nyhjäävät koko ajan ja nukkuvat iltaisin pitkin lattioita sylikkäin. Ihanaa nähdä miten Poju todellakin nauttii lajitoverin (ja rotutoverin! Ja väritkin matsaa!) seurasta :)

Koiranpentu söi sen! Oikeesti!

Piirsin juuri havainnollistavan kuvasarjan kennelliitolle selitykseksi miksi lähettämäni omistajatodistus on rei'itetty kauttaaltaan. Kossi teki sen! Sekä kissa on syyllinen! Kissa tiputti yöllä takan päälle säilömäni lappusen lattialle ja... kaikki mikä on lattialla kuuluu koiranpentujen klaanille. Onneksi ratkaisevat inforivit olivat ehjänä pysyneet, mutta katsoin silti parhaaksi lepytellä lomakkeen vastaanottavaa henkilöä pikku piirroksilla lappusta ravistelevasta nahkalapsesta. Esitin toiveen, että jos lomaketta ei voi hyväksyä, niin laittavat minulle tekstiviestin. Siirryn sitten 2000-luvulle ja hankin ne verkkopankkitunnukset ja teen muutoksen omakoira-palvelussa.

Kossilla menee edelleen oikein hyvin! Mitä nyt välillä tullut pikku kolhuja kun Poju on leikkiessä jyrännyt sitä vähän turhan rohkeasti. Mutta ei mitään mikä ei lähtisi pois pusulla ja paijaamisella.

Pentu on luonteeltaan itsenäisempi ja muista riippumaton kuin esimerkiksi Poju oli saman ikäisenä. Itse asiassa tässä suhteessa se päihittää jopa Allu-hovawarttimme ja Vinka-hollanninpaimenemme (pentuina). Ainoastaan eläkevuotensa meillä viettänyt berniukkeli Toni oli vielä enemmän itseohjautuva, tosin en tiedä millainen se oli pentuna kun tuli meille 7-8 vuotiaana.

Kossi ei esimerkiksi yritä kiivetä meidän sänkyyn nukkumaan illan tullessa, eikä se seuraa minua huoneesta toiseen häntäkärpäsenä. Se on oikein tyytyväinen vanhaan sohvatyynyyn, jonka olen antanut sille pediksi ja nalleen unikaverina. Kun mennään nukkumaan, niin olipa tämä sohvatyyny missä tahansa, niin Kossi käpertyy siihen nukkumaan aivan tyytyväisenä. Kyllä se kainaloonkin mielellään nukahtaa (joskus kun iltavillit iskee niin rauhoitan penskan ottamalla kainaloon ja "pakottamalla" rauhoittumaan), eikä kavahda läheisyyttä mitenkään, se vain ei näytä tarvitsevan sitä ihan niin kiihkeästi, kuin muut koiramme ovat pentuna tarvinneet. Yksinolo on ollut Kossille samantien aivan ok. Se jää sille varattuun tilaan eteisessä kuin olkiaan kohauttamalla "aivan sama" eikä itke perään. Samoin kun tullaan kotiin, niin se pötköttää omalla pedillään ja yhtä tyynesti ottaa kotiinpaluun "ai te tulitte. Sekin on ihan ookoo" ja toki sitten tulee tervehtimään kun portin avaa.

Kuitenkin siitä huolimatta että tällä Pikku Pojalla on oma tahto ja omat meiningit, niin se tykkää käpertyä jalkojani vasten kun istun tietokoneella ja illalla pomppii sohvaa vasten, jotta nostaisin sen syliini torkkumaan :) omapäisinkin pikkuotus tarvitsee annoksensa hellyyttä.

Ruoka tuntuu olevan tälle pohjattomalle kaivolle elämässä tärkeintä. Onneksi... (lue alempaa miksi).

Kossi painelee piiska pitkänä pitkin hankia ja nietoksia ja ei välitä vähääkään tuleeko muut perässä vai ei, sitä ei häiritse ollenkaan jäädä yksin. EI OLLENKAAN. Se kerran kipitti talon taakse ja minä vakoilin sitä hiiskumatta ja katsoin milloin sille iskee "yhyy minut on hylätty" hätä. Ei sille iskenyt. Kun oli haistellut lintujen jätöksiä aikansa, niin se rennosti saapasteli takaisin etupihalle ja minut ohitettuaan loi minuun hiukan välipitämättömän "jaa sä oot siinä" katseen. Pihkura!
Kossia ei myöskään lässytetä luokse. Sitä ei hetkauta vaikka hyppisin voltteja ja houkuttelisin pentupentupentutuletuletulekossipossituletule! Tää on aina ennen pentuihin tepsinyt! No melkein aina! Allukaan ei tullut lässyttämällä luokse, mutta nää kaks muuta paimenta (Vinka ja Poju) joo. Tämä luoksetulemattomuus alkoi jonkun verran ärsyttää siinä vaiheessa kun olin tuhannetta kertaa palelluttanut nilkkani rämpimällä crocsit jalassa pitkin hankia sen perässä (onneksi meillä on koko tontin ympäri aita).

Päätin että asialle aletaan tehdä jotain NYT HETI.

Eli naksutin kouraan ja naksuttelemaan kakaraan vähän kiinnostusta!

Ja se siitä. Kaksi kymmenen minuutin sessiota ja minulla on käskystä luokse tuleva koiranpentu :D naksutin, ei sitä voi olla rakastamatta. Nyt Kossi katsoo minua ihan eri tavalla. Olen Hän Joka Namikippoa Kantaa. Ja kyllä SEN henkilön lässytystä kannattaa jo toisella korvalla vähän kuunnellakin! Onneksi se on niin perso makupaloille, helpottaa hommaa suunnattomasti kun voi palkata niin helposti. Kossi muuten osaa myös istua käskystä, en tiedä miten se sen oppi mutta niin se vaan istuu (ja yrittää antaa tassua/tassuja) kun sille niin sanoo. Varmaan jäänyt mieleen siitä kun ennen ruoan antamista odotan että istuu ensin rauhassa ja sitten saa luvan. On se viksu.

Poju on Kossiin ihan pöhkönä, nyt se antaa sen jopa tulla viereensä köllöttelemään ja leikkiähän noi pyörittelis vaikka aamusta iltaan jos ei välillä rajottaisi. Olen niin iloinen Pojun vuoksi, että sillä on taas oma kaveri!

iltapusu

Veljekset kuin ilvekset

Iso Poika ja Pikku Poika eivät tietääkseni ole mitään sukua keskenään ja silti niissä on jotain HYVIN samaa. Ehkä se on rotujuttu? Kumpikin on perusiloisia huolettomia hömppiä, jotka tykkäävät nyhjätä keskenään. Vielä Poju ei huoli Kossia ihan liki nukkumaan, mutta paljon tyypit kaulailee, leikkii, pomppii toisiaan vasten ja sovussa jakavat lelut. Ihanaa seurailla miten tuntuu synkkaavan hetki hetkeltä enemmän!

Poju hyväksyi Kossin

Pari päivää siihen meni, että meidän aina niin leppoisa ja rento poikakoiramme luopui jäykin jaloin nokka pystyssä pennun ohi kulkemisesta, ja totesi että oikeestaan ihan jees epeli! Poju yhtäkkiä päätti hyväksyä Kossin olemassaolon ja vääntää sitruunamehua elämän sitruunoista. Se eilen illalla varovasti haastoi leikkiä Kossille ja siitähän ei ole paljon loppua tullut. Poju kantaa leluja Kossille, houkuttelee sitä kiskomaan niitä ja ottamaan niitä kiinni. Se näyttää tykkäävän kun Kossi roikkuu naskalihampain sen kaulakarvoissa ja ei korvaansa lotkauta kun Kossi pomppii sen päällä. Pojun mielestä on hauskinta kaataa Kossi, mutta se tekee sen suurella varovaisuudella. Olen tässä tänään nauranut mahani kipeäksi katsellessani kun pojat saa leikkihepuleita!

Hieno poika Poju. Hieno poika Kossi. Hienot pojat.

Kosanderin toinen päivä uudessa kodissa

Nukuttu on sikeästi

On saatu villapaita vanhasta säärystimestä

On nukuttu kun isoveli valvoo

Vielä huominen niin SITTEN!

Vielä huominen niin sitten on se päivä! Se päivä kun tapaan Kossin virallisesti emäntänä eikä vain pennunkatsojana! Saan laittaa pienen pannan Kossin kaulaan ja viedä se kotiin ja aloittaa se kuuluisa pissaralli joka on vain läpi elettävä jokaisen pennun kanssa.
Ostimme kaksi lapsiporttia (jotka vielä tuunataan minkkiverkolla), jotta voimme yksinoloja varten rajata hieman tilaa ja varmistaa samalla, että Kossi näkee Pojun koko ajan. Haluan että Kossilla on Pojuun turvaa tuova yhteys, muttei kumminkaan pääse sen kanssa hillumaan... Poju osaa todella olla rauhassa yksin jäädessään. Se ei ole ikinä ulissut perään, eikä koskaan tuhonnut mitään. Toivon, että Poju opettaa hyvät tapansa Kossille! Eikö vaan Poju!

"joojoo what ever anna mun nukkua"

Kahden ja puolen tunnin metsäkatsaus

Viime ajat ovat olleet todella hektisiä, kun mies on ollut reissussa ja siinä sivussa olen itse tietenkin vetänyt täyspäistä työviikkoa, hoitanut 3vee lapsukaista ja taloutta yksinnnnnn. Väkisinkin koiran lenkit on hoidettu kun on pystytty ja enimmäkseen aktivointi ja ulkoilutus tapahtunut omassa kotipihassa, koska pitemmälle ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut. Tänään koitti kaivattu hengähdyshetki ja lähdin Pojun kanssa "hylkylammen kierrokselle". Odotettavissa oli hitosti lunta ja hikeä, joten kameran lisäksi otin mukaan rutkasti vettä. Poju ei minun vesiä huolinut vaan söi lunta! Törkimys.

Alkumatkasta meillä oli aurattua metsätietä parin kilometrin verran. Koska tutkimattomia teitä on niin paljon, niin päätin kokeilla onko puhelimen karttaohjelmasta mihinkään (lause joka olisi saanut 90- luvun minut aivan ymmälleen) ja se oli aika kiva. Vähänhän se haiskahti kaupunkilaiselle suunnitellulta, joten täytynee vielä kaivella joku maastokartta josta olisi enemmän hyötyä metsässä.

Se oli ihan kiva, mutta maastokartta olisi kivempi.

Lunta ihan oli! Vai mitä Poju?

Uusi blogi vanhat kujeet!

Karvasnapsi muutti hyväksi havaittuun bloggeriin! Vuodatus käräytti kaikista kolmesta siellä olleesta blogistani kuvat ja uudistus ei silmää miellyttänyt, joten nostin kytkintä ja muutin tänne. Uusi blogi, vanhat kujeet! Samalla jengillä mennään (vielä ainakin jonkin aikaa ;) ) eli muonavahvuuteen kuuluu:

Poju: Tuo armoitettu tollomies, hyväsydämisin ja herttaisin koiraeläin universumin tällä puolella. Poju on 3,5v sileäkarvainen collie. Poju tuli meille aikoinaan "heräteostoksena" kun hovawarttimme Allu kuoli. Täytekoirasta tuli sydämenvaltaaja kun Poju ui rintalihasten alle ja pesi sinne. Poju pelkää sähkökatkoksia ja kaikkea siihen liittyvää (äkillistä pimeyttä, ukkosta) mutta muut asiat maailmassa on sille kivoja ja lähtökohtaisesti kaikki on positiivista. Viimeisimmän el tarkistuksen yhteydessä todettiin että Poju on erittäin lihaksikas, sopivan painoinen ja hammaskivikertymiä lukuunottamatta oikein terve poika. Poju on sisätiloissa rauhallinen, suorastaan flegmaattinen! Mutta ulkona väsymätö lenkkeilijä, treenaaja ja leikkijä. Olen ollut Pojuun erittäin tyytyväinen ja Pojun ansiosta seuraavakin koiramme tulee takuulla olemaan samaa rotua.

Kissat: Niputan nyt yhden otsikon alle meidän kolme liitopantteriamme; Ensio Kutvonen, Lyra Loponen ja Kustaa Maanteiden Kuningas. Enska ja Lyra tulivat meille Rääkkylästä syrjäiseltä maatilalta. Alunperin meille piti tulla vain Enska, mutta kun kantokoppaan tunki sisälle myös Lyra, tuo pieni sähisevä pureva raitapallo, niin lopputulema oli että kotiin lähti kaksi kissaa. Kusti löytyi Keski-Suomalaiselta hyiseltä maantieltä alkutalvesta aamuyöstä. Se nuoli tiehen jäätynyttä raatoa ollenkaan autoja väistämättä. Otin Kustin mukaani ja kun sitä ei kukaan kysellyt, niin meillehän se jäi. Kusti oli alusta asti, kaikista vammoistaan huolimatta, erittäin hellyydenkipeä ja sosiaalinen. Edelleenkin se on kolmikosta "koiramaisin" ja sosiaalisin.

Akvaarioista: Akvaario oli lapsuuden haaveeni ja nyt niitä on minulla kokonaista kolme kappaletta. Yhdessä asuu kaksi rapua, toisessa partaimumonneja ja pikkufisuja, kolmannessa vähän isompia fisuja ja muutama pohjaeläin.