sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mustakarvainen ikävä

Vinkan olemus on täällä yhä läsnä.

Vinkan aikaan aina jos ajattelinkin uloslähtöä niin se loikkasi pystyyn, ryntäsi, törmäsi seinään ja lauloi täysiä läpi toimituksen.

Nykyisille paimenpojille joutuu lähettämään suunnilleen kirjatun kirjeen jos haluaa että ne liikahtaa ensimmäisellä pyynnöllä :D Silti, joka ikinen kerta kun nousen sohvalta ja ajattelen uloslähtöä niin minä jotenkin ODOTAN että musta tykinkuula sinkoaa jostain ja lävähtää päin ulko-oven viereistä seinää :D Vain pamahdus puuttuu!

Tuntuu, että talosta puuttuu joku tulisielu, joku rasittava itteensä täynnä oleva akkaeläin jonka kanssa mitellä voimia. Vaikka paimenpojat sopivat elämääni ja voimavaroihini aivan täydellisesti, eivätkä takuulla tule olemaan viimeisimmät rotunsa edustajat tässä talossa, niin SILTI jotenkin kaipaan sitä jotain. Jotain sellaista kiihkeyttä ja tulta mitä Vinkassa oli.

Haaveilen, että sitten joskus muutamien vuosien päästä minun olisi mahdollista harkita "lentsikkakoiraa" joukon jatkoksi. Ei missään nimessä ole ajankohtaista nyt, mutta saahan siitä haaveksia. Haavelistalla on belgi malinois, lk hollanninpaimen, jopa sakemanni. Jokaisessa puutteensa ja vahvuutensa.


1 kommentti:

  1. Olipas hauska törmätä teihin PP:ssä! Tara-siskon blogi löytyy täältä: http://taranlailla.blogspot.fi/
    Tosi samannäköisiä on kyllä sisko ja sen veli!

    VastaaPoista