keskiviikko 27. helmikuuta 2013

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vähän ulkoilukuvia+yksi söpöilykuva

Parit kuvat ulkoilusta tänään.

Liitokossi

"Anna tähän se pallo!"

"ANNA NYT!" "NYT NAPERO HILJAA!"

Kyllä tää kontaktihomma taittuu kun on vähän reenattu

"Viimeinkin sen sain.. taltu tahtooni poltsi!"

Ja tiukan ulkoilusetin päätteeksi vähän lusikkaa :D




lauantai 23. helmikuuta 2013

Koiranpentu söi sen! Oikeesti!

Piirsin juuri havainnollistavan kuvasarjan kennelliitolle selitykseksi miksi lähettämäni omistajatodistus on rei'itetty kauttaaltaan. Kossi teki sen! Sekä kissa on syyllinen! Kissa tiputti yöllä takan päälle säilömäni lappusen lattialle ja... kaikki mikä on lattialla kuuluu koiranpentujen klaanille. Onneksi ratkaisevat inforivit olivat ehjänä pysyneet, mutta katsoin silti parhaaksi lepytellä lomakkeen vastaanottavaa henkilöä pikku piirroksilla lappusta ravistelevasta nahkalapsesta. Esitin toiveen, että jos lomaketta ei voi hyväksyä, niin laittavat minulle tekstiviestin. Siirryn sitten 2000-luvulle ja hankin ne verkkopankkitunnukset ja teen muutoksen omakoira-palvelussa.

Kossilla menee edelleen oikein hyvin! Mitä nyt välillä tullut pikku kolhuja kun Poju on leikkiessä jyrännyt sitä vähän turhan rohkeasti. Mutta ei mitään mikä ei lähtisi pois pusulla ja paijaamisella.

Pentu on luonteeltaan itsenäisempi ja muista riippumaton kuin esimerkiksi Poju oli saman ikäisenä. Itse asiassa tässä suhteessa se päihittää jopa Allu-hovawarttimme ja Vinka-hollanninpaimenemme (pentuina). Ainoastaan eläkevuotensa meillä viettänyt berniukkeli Toni oli vielä enemmän itseohjautuva, tosin en tiedä millainen se oli pentuna kun tuli meille 7-8 vuotiaana.

Kossi ei esimerkiksi yritä kiivetä meidän sänkyyn nukkumaan illan tullessa, eikä se seuraa minua huoneesta toiseen häntäkärpäsenä. Se on oikein tyytyväinen vanhaan sohvatyynyyn, jonka olen antanut sille pediksi ja nalleen unikaverina. Kun mennään nukkumaan, niin olipa tämä sohvatyyny missä tahansa, niin Kossi käpertyy siihen nukkumaan aivan tyytyväisenä. Kyllä se kainaloonkin mielellään nukahtaa (joskus kun iltavillit iskee niin rauhoitan penskan ottamalla kainaloon ja "pakottamalla" rauhoittumaan), eikä kavahda läheisyyttä mitenkään, se vain ei näytä tarvitsevan sitä ihan niin kiihkeästi, kuin muut koiramme ovat pentuna tarvinneet. Yksinolo on ollut Kossille samantien aivan ok. Se jää sille varattuun tilaan eteisessä kuin olkiaan kohauttamalla "aivan sama" eikä itke perään. Samoin kun tullaan kotiin, niin se pötköttää omalla pedillään ja yhtä tyynesti ottaa kotiinpaluun "ai te tulitte. Sekin on ihan ookoo" ja toki sitten tulee tervehtimään kun portin avaa.

Kuitenkin siitä huolimatta että tällä Pikku Pojalla on oma tahto ja omat meiningit, niin se tykkää käpertyä jalkojani vasten kun istun tietokoneella ja illalla pomppii sohvaa vasten, jotta nostaisin sen syliini torkkumaan :) omapäisinkin pikkuotus tarvitsee annoksensa hellyyttä.

Ruoka tuntuu olevan tälle pohjattomalle kaivolle elämässä tärkeintä. Onneksi... (lue alempaa miksi).

Kossi painelee piiska pitkänä pitkin hankia ja nietoksia ja ei välitä vähääkään tuleeko muut perässä vai ei, sitä ei häiritse ollenkaan jäädä yksin. EI OLLENKAAN. Se kerran kipitti talon taakse ja minä vakoilin sitä hiiskumatta ja katsoin milloin sille iskee "yhyy minut on hylätty" hätä. Ei sille iskenyt. Kun oli haistellut lintujen jätöksiä aikansa, niin se rennosti saapasteli takaisin etupihalle ja minut ohitettuaan loi minuun hiukan välipitämättömän "jaa sä oot siinä" katseen. Pihkura!
Kossia ei myöskään lässytetä luokse. Sitä ei hetkauta vaikka hyppisin voltteja ja houkuttelisin pentupentupentutuletuletulekossipossituletule! Tää on aina ennen pentuihin tepsinyt! No melkein aina! Allukaan ei tullut lässyttämällä luokse, mutta nää kaks muuta paimenta (Vinka ja Poju) joo. Tämä luoksetulemattomuus alkoi jonkun verran ärsyttää siinä vaiheessa kun olin tuhannetta kertaa palelluttanut nilkkani rämpimällä crocsit jalassa pitkin hankia sen perässä (onneksi meillä on koko tontin ympäri aita).

Päätin että asialle aletaan tehdä jotain NYT HETI.

Eli naksutin kouraan ja naksuttelemaan kakaraan vähän kiinnostusta!

Ja se siitä. Kaksi kymmenen minuutin sessiota ja minulla on käskystä luokse tuleva koiranpentu :D naksutin, ei sitä voi olla rakastamatta. Nyt Kossi katsoo minua ihan eri tavalla. Olen Hän Joka Namikippoa Kantaa. Ja kyllä SEN henkilön lässytystä kannattaa jo toisella korvalla vähän kuunnellakin! Onneksi se on niin perso makupaloille, helpottaa hommaa suunnattomasti kun voi palkata niin helposti. Kossi muuten osaa myös istua käskystä, en tiedä miten se sen oppi mutta niin se vaan istuu (ja yrittää antaa tassua/tassuja) kun sille niin sanoo. Varmaan jäänyt mieleen siitä kun ennen ruoan antamista odotan että istuu ensin rauhassa ja sitten saa luvan. On se viksu.

Poju on Kossiin ihan pöhkönä, nyt se antaa sen jopa tulla viereensä köllöttelemään ja leikkiähän noi pyörittelis vaikka aamusta iltaan jos ei välillä rajottaisi. Olen niin iloinen Pojun vuoksi, että sillä on taas oma kaveri!

iltapusu

torstai 21. helmikuuta 2013

Veljekset kuin ilvekset

Iso Poika ja Pikku Poika eivät tietääkseni ole mitään sukua keskenään ja silti niissä on jotain HYVIN samaa. Ehkä se on rotujuttu? Kumpikin on perusiloisia huolettomia hömppiä, jotka tykkäävät nyhjätä keskenään. Vielä Poju ei huoli Kossia ihan liki nukkumaan, mutta paljon tyypit kaulailee, leikkii, pomppii toisiaan vasten ja sovussa jakavat lelut. Ihanaa seurailla miten tuntuu synkkaavan hetki hetkeltä enemmän!


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Poju hyväksyi Kossin

Pari päivää siihen meni, että meidän aina niin leppoisa ja rento poikakoiramme luopui jäykin jaloin nokka pystyssä pennun ohi kulkemisesta, ja totesi että oikeestaan ihan jees epeli! Poju yhtäkkiä päätti hyväksyä Kossin olemassaolon ja vääntää sitruunamehua elämän sitruunoista. Se eilen illalla varovasti haastoi leikkiä Kossille ja siitähän ei ole paljon loppua tullut. Poju kantaa leluja Kossille, houkuttelee sitä kiskomaan niitä ja ottamaan niitä kiinni. Se näyttää tykkäävän kun Kossi roikkuu naskalihampain sen kaulakarvoissa ja ei korvaansa lotkauta kun Kossi pomppii sen päällä. Pojun mielestä on hauskinta kaataa Kossi, mutta se tekee sen suurella varovaisuudella. Olen tässä tänään nauranut mahani kipeäksi katsellessani kun pojat saa leikkihepuleita!

Hieno poika Poju. Hieno poika Kossi. Hienot pojat.


maanantai 18. helmikuuta 2013

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Goddamned Magic!

Hän on saapunut, hän on saapunut!! 

Black Elles Goddamned Magic
~
Kossi

Eli Kosti, koska unohdan koko ajan että se on Kossi ja suusta tulee ulos "Kosti!". Noh, kaikki "kos" alkuiset käy, niin se oli Vinkankin kanssa että kaikki ekalla tavulla alkavat meni läpi.

Tapahtui ihan kummia kun mentiin pojan (3vee) kanssa pentua hakemaan ja paprut kirjoittamaan. Siinä oli toinen perhe lähtöä tekemässä ja Eeva meni heidän kanssaan käymään ulkona, minä ja poikani sillä aikaa moikkailtiin jäljelle jääneitä kahta pentua. Kumpikin tuli luokse riemukkaasti ja reippaasti, mutta Kossi tuli minun luo kuin kotiinsa! Minulle tuli ihan outo tunne, että se on odottanut minua ja kun se urisi tyytyväisyyttään ja tunki minun syliin nokosille niin tuntui niinkuin oltaisiin jo kotona. Se oli tosi hassua! Eevakin tuli siinä sisälle ja minun sanomatta mitään tuntemuksistani hän myös kommentoi että sehän tuntee omansa jo! 

Tosi hyvä fiilis ollut koko ajan kasvattajasta,  hyvin samalla tavalla ajatellaan koulutusjutuista (kultainen keskitie) ja tosi mielenkiintoista kuulla häneltä asioista, jotka eivät ole itselleni tuttuja (esim näyttelyt), myös erittäin kivoja ihmisiä kasvatinomistajina joten uskoisin että pentu/kasvattitreffeillä voi olla hauskuutta tiedossa myöskin! 

Hurmuripoika Kossi

Ajomatka meni tosi hyvin. Kossi haukkui närkästyneenä noin 2km, sitten se alkoi repiä pissa-alustaksi tarkoittamaani eläinlääkärialustaa. Jouduin pysähtymään Kuopiossa ottamaan alusta kuljetushäkkyrästä pois. Samalla huomasin että 5 vuotta Jyväskylässä on tehokkaasti haihduttanut kaikki pään sisäiset kartat, enkä millään muistanut mistä pääsee takaisin motarille. Jouduin soittamaan miehelleni töihin että moi mä ajelen täällä Neulamäen haminoilla, miten mä pääsen pois täältä?

Pinokkionenä-Kossi
Sitten Kossi nukahti ja nukkui koko loppumatkan.

Pohdintaryppy-Kossi

Kotona perillä Poju innoissaan meni haistelemaan lapsen kädessä olevaa nallea, joka oli ollut Kossin matkakumppanina häkissä. Olin Pojun selän takana että köh köh mun sylissä vois olla jotain vielä kiinnostavampaa!

Tässä Jouko ja Kosti! Missä mennään? 
Hyvin meni ensitapaaminen! Poju tuntui hyvin pian käsittävän, että tämä ei ole vain käymässä.

Poju kokee ristiriitaisia tunteita uudesta "pikkuveljestä"
HYVIN SELKEÄ KÄSITYS SIITÄ...

"Isona minustakin tulee niinkuin Poju!"
Mutta kaiken kaikkiaan tosi hyvin on mennyt ensihetket uudessa kodissa. Jätkä on reipas ku mikäkin ja Poju suhteutuu siihen rauhallisesti, kuten oletinkin. Ulkoilu nyt menee vielä vähän palelemisen merkeissä mutta kehittelen vanhasta säärystimestä Kossille villapaitaa.

Heräsi ihmettelyä minkä kokoinen Kossi on, joten otin kuvan vertailuesineen kanssa.

torstai 14. helmikuuta 2013

Vielä huominen niin SITTEN!

Vielä huominen niin sitten on se päivä! Se päivä kun tapaan Kossin virallisesti emäntänä eikä vain pennunkatsojana! Saan laittaa pienen pannan Kossin kaulaan ja viedä se kotiin ja aloittaa se kuuluisa pissaralli joka on vain läpi elettävä jokaisen pennun kanssa.
Ostimme kaksi lapsiporttia (jotka vielä tuunataan minkkiverkolla), jotta voimme yksinoloja varten rajata hieman tilaa ja varmistaa samalla, että Kossi näkee Pojun koko ajan. Haluan että Kossilla on Pojuun turvaa tuova yhteys, muttei kumminkaan pääse sen kanssa hillumaan... Poju osaa todella olla rauhassa yksin jäädessään. Se ei ole ikinä ulissut perään, eikä koskaan tuhonnut mitään. Toivon, että Poju opettaa hyvät tapansa Kossille! Eikö vaan Poju!

"joojoo what ever anna mun nukkua"


lauantai 9. helmikuuta 2013

Kahden ja puolen tunnin metsäkatsaus

Viime ajat ovat olleet todella hektisiä, kun mies on ollut reissussa ja siinä sivussa olen itse tietenkin vetänyt täyspäistä työviikkoa, hoitanut 3vee lapsukaista ja taloutta yksinnnnnn. Väkisinkin koiran lenkit on hoidettu kun on pystytty ja enimmäkseen aktivointi ja ulkoilutus tapahtunut omassa kotipihassa, koska pitemmälle ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut. Tänään koitti kaivattu hengähdyshetki ja lähdin Pojun kanssa "hylkylammen kierrokselle". Odotettavissa oli hitosti lunta ja hikeä, joten kameran lisäksi otin mukaan rutkasti vettä. Poju ei minun vesiä huolinut vaan söi lunta! Törkimys.


Alkumatkasta meillä oli aurattua metsätietä parin kilometrin verran. Koska tutkimattomia teitä on niin paljon, niin päätin kokeilla onko puhelimen karttaohjelmasta mihinkään (lause joka olisi saanut 90- luvun minut aivan ymmälleen) ja se oli aika kiva. Vähänhän se haiskahti kaupunkilaiselle suunnitellulta, joten täytynee vielä kaivella joku maastokartta josta olisi enemmän hyötyä metsässä.

Se oli ihan kiva, mutta maastokartta olisi kivempi.


Lunta ihan oli! Vai mitä Poju?




perjantai 8. helmikuuta 2013

Odotuksen hyrinää

Sain tänään ihanan puhelun aamulla kun kasvattaja soitti ja kertoi ajatelleensa tapaamisemme perusteella, että pentu X voisi olla minulle sopiva. Taisin käyttäytyä aika kahelisti hetken aikaa hihkuessani kyyristellessäni työpisteeni syövereissä, koska kasvattajan ehdottama pentu oli juuri se, mitä olin mielessäni eniten haaveillut. Soopelin värinen pikkupoitsu jonka toisen puolen viikset ovat valkoiset ja toisen puolen mustat! Villi pikku riiviö, joka reuhtoi housunlahjettani tomerasti lähes koko vierailuni ajan.

Viikko pitäisi vielä odotella, ennenkuin voin esitellä uuden perheenjäsenen, jonka nimeksi aion antaa KOSSI.

Nimen keksin kun halusin antaa nimen, joka olisi jotenkin Pojusta johdannainen. En tiedä missä muualla kossi on käytössä, mutta ainakin e-pohjanmaan murteessa tunnetaan kossi nuorena poikana, ehkä ei ihan vielä teini-ikäinen mutta isompi kuin sylilapsi. Nuori poika, kuten on Pojukin!

muistikuva Kossista lyijäriluonnoksena

maanantai 4. helmikuuta 2013

Uusi blogi vanhat kujeet!

Karvasnapsi muutti hyväksi havaittuun bloggeriin! Vuodatus käräytti kaikista kolmesta siellä olleesta blogistani kuvat ja uudistus ei silmää miellyttänyt, joten nostin kytkintä ja muutin tänne. Uusi blogi, vanhat kujeet! Samalla jengillä mennään (vielä ainakin jonkin aikaa ;) ) eli muonavahvuuteen kuuluu:

Poju: Tuo armoitettu tollomies, hyväsydämisin ja herttaisin koiraeläin universumin tällä puolella. Poju on 3,5v sileäkarvainen collie. Poju tuli meille aikoinaan "heräteostoksena" kun hovawarttimme Allu kuoli. Täytekoirasta tuli sydämenvaltaaja kun Poju ui rintalihasten alle ja pesi sinne. Poju pelkää sähkökatkoksia ja kaikkea siihen liittyvää (äkillistä pimeyttä, ukkosta) mutta muut asiat maailmassa on sille kivoja ja lähtökohtaisesti kaikki on positiivista. Viimeisimmän el tarkistuksen yhteydessä todettiin että Poju on erittäin lihaksikas, sopivan painoinen ja hammaskivikertymiä lukuunottamatta oikein terve poika. Poju on sisätiloissa rauhallinen, suorastaan flegmaattinen! Mutta ulkona väsymätö lenkkeilijä, treenaaja ja leikkijä. Olen ollut Pojuun erittäin tyytyväinen ja Pojun ansiosta seuraavakin koiramme tulee takuulla olemaan samaa rotua.



Kissat: Niputan nyt yhden otsikon alle meidän kolme liitopantteriamme; Ensio Kutvonen, Lyra Loponen ja Kustaa Maanteiden Kuningas. Enska ja Lyra tulivat meille Rääkkylästä syrjäiseltä maatilalta. Alunperin meille piti tulla vain Enska, mutta kun kantokoppaan tunki sisälle myös Lyra, tuo pieni sähisevä pureva raitapallo, niin lopputulema oli että kotiin lähti kaksi kissaa. Kusti löytyi Keski-Suomalaiselta hyiseltä maantieltä alkutalvesta aamuyöstä. Se nuoli tiehen jäätynyttä raatoa ollenkaan autoja väistämättä. Otin Kustin mukaani ja kun sitä ei kukaan kysellyt, niin meillehän se jäi. Kusti oli alusta asti, kaikista vammoistaan huolimatta, erittäin hellyydenkipeä ja sosiaalinen. Edelleenkin se on kolmikosta "koiramaisin" ja sosiaalisin.



Akvaarioista: Akvaario oli lapsuuden haaveeni ja nyt niitä on minulla kokonaista kolme kappaletta. Yhdessä asuu kaksi rapua, toisessa partaimumonneja ja pikkufisuja, kolmannessa vähän isompia fisuja ja muutama pohjaeläin.