lauantai 23. helmikuuta 2013

Koiranpentu söi sen! Oikeesti!

Piirsin juuri havainnollistavan kuvasarjan kennelliitolle selitykseksi miksi lähettämäni omistajatodistus on rei'itetty kauttaaltaan. Kossi teki sen! Sekä kissa on syyllinen! Kissa tiputti yöllä takan päälle säilömäni lappusen lattialle ja... kaikki mikä on lattialla kuuluu koiranpentujen klaanille. Onneksi ratkaisevat inforivit olivat ehjänä pysyneet, mutta katsoin silti parhaaksi lepytellä lomakkeen vastaanottavaa henkilöä pikku piirroksilla lappusta ravistelevasta nahkalapsesta. Esitin toiveen, että jos lomaketta ei voi hyväksyä, niin laittavat minulle tekstiviestin. Siirryn sitten 2000-luvulle ja hankin ne verkkopankkitunnukset ja teen muutoksen omakoira-palvelussa.

Kossilla menee edelleen oikein hyvin! Mitä nyt välillä tullut pikku kolhuja kun Poju on leikkiessä jyrännyt sitä vähän turhan rohkeasti. Mutta ei mitään mikä ei lähtisi pois pusulla ja paijaamisella.

Pentu on luonteeltaan itsenäisempi ja muista riippumaton kuin esimerkiksi Poju oli saman ikäisenä. Itse asiassa tässä suhteessa se päihittää jopa Allu-hovawarttimme ja Vinka-hollanninpaimenemme (pentuina). Ainoastaan eläkevuotensa meillä viettänyt berniukkeli Toni oli vielä enemmän itseohjautuva, tosin en tiedä millainen se oli pentuna kun tuli meille 7-8 vuotiaana.

Kossi ei esimerkiksi yritä kiivetä meidän sänkyyn nukkumaan illan tullessa, eikä se seuraa minua huoneesta toiseen häntäkärpäsenä. Se on oikein tyytyväinen vanhaan sohvatyynyyn, jonka olen antanut sille pediksi ja nalleen unikaverina. Kun mennään nukkumaan, niin olipa tämä sohvatyyny missä tahansa, niin Kossi käpertyy siihen nukkumaan aivan tyytyväisenä. Kyllä se kainaloonkin mielellään nukahtaa (joskus kun iltavillit iskee niin rauhoitan penskan ottamalla kainaloon ja "pakottamalla" rauhoittumaan), eikä kavahda läheisyyttä mitenkään, se vain ei näytä tarvitsevan sitä ihan niin kiihkeästi, kuin muut koiramme ovat pentuna tarvinneet. Yksinolo on ollut Kossille samantien aivan ok. Se jää sille varattuun tilaan eteisessä kuin olkiaan kohauttamalla "aivan sama" eikä itke perään. Samoin kun tullaan kotiin, niin se pötköttää omalla pedillään ja yhtä tyynesti ottaa kotiinpaluun "ai te tulitte. Sekin on ihan ookoo" ja toki sitten tulee tervehtimään kun portin avaa.

Kuitenkin siitä huolimatta että tällä Pikku Pojalla on oma tahto ja omat meiningit, niin se tykkää käpertyä jalkojani vasten kun istun tietokoneella ja illalla pomppii sohvaa vasten, jotta nostaisin sen syliini torkkumaan :) omapäisinkin pikkuotus tarvitsee annoksensa hellyyttä.

Ruoka tuntuu olevan tälle pohjattomalle kaivolle elämässä tärkeintä. Onneksi... (lue alempaa miksi).

Kossi painelee piiska pitkänä pitkin hankia ja nietoksia ja ei välitä vähääkään tuleeko muut perässä vai ei, sitä ei häiritse ollenkaan jäädä yksin. EI OLLENKAAN. Se kerran kipitti talon taakse ja minä vakoilin sitä hiiskumatta ja katsoin milloin sille iskee "yhyy minut on hylätty" hätä. Ei sille iskenyt. Kun oli haistellut lintujen jätöksiä aikansa, niin se rennosti saapasteli takaisin etupihalle ja minut ohitettuaan loi minuun hiukan välipitämättömän "jaa sä oot siinä" katseen. Pihkura!
Kossia ei myöskään lässytetä luokse. Sitä ei hetkauta vaikka hyppisin voltteja ja houkuttelisin pentupentupentutuletuletulekossipossituletule! Tää on aina ennen pentuihin tepsinyt! No melkein aina! Allukaan ei tullut lässyttämällä luokse, mutta nää kaks muuta paimenta (Vinka ja Poju) joo. Tämä luoksetulemattomuus alkoi jonkun verran ärsyttää siinä vaiheessa kun olin tuhannetta kertaa palelluttanut nilkkani rämpimällä crocsit jalassa pitkin hankia sen perässä (onneksi meillä on koko tontin ympäri aita).

Päätin että asialle aletaan tehdä jotain NYT HETI.

Eli naksutin kouraan ja naksuttelemaan kakaraan vähän kiinnostusta!

Ja se siitä. Kaksi kymmenen minuutin sessiota ja minulla on käskystä luokse tuleva koiranpentu :D naksutin, ei sitä voi olla rakastamatta. Nyt Kossi katsoo minua ihan eri tavalla. Olen Hän Joka Namikippoa Kantaa. Ja kyllä SEN henkilön lässytystä kannattaa jo toisella korvalla vähän kuunnellakin! Onneksi se on niin perso makupaloille, helpottaa hommaa suunnattomasti kun voi palkata niin helposti. Kossi muuten osaa myös istua käskystä, en tiedä miten se sen oppi mutta niin se vaan istuu (ja yrittää antaa tassua/tassuja) kun sille niin sanoo. Varmaan jäänyt mieleen siitä kun ennen ruoan antamista odotan että istuu ensin rauhassa ja sitten saa luvan. On se viksu.

Poju on Kossiin ihan pöhkönä, nyt se antaa sen jopa tulla viereensä köllöttelemään ja leikkiähän noi pyörittelis vaikka aamusta iltaan jos ei välillä rajottaisi. Olen niin iloinen Pojun vuoksi, että sillä on taas oma kaveri!

iltapusu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti